Vieläkö muistat vuoden 1991? Metallica ja Guns'n'Roses elivät huippunousuaan. Niistä inspiroitunut musiikkiluokkalainen käyrätorvea soittava pojankloppi (Pepe Reckless) saa kuin saakin sähkökitaran. Vanhempien levylautasella soivat Queen, Led Zeppelin ja Hector. Soppa on valmis!
Bändi oli perustettava ja Pepe Reckless soitteli erilaisissa komboissa läpi peruskoulun ja lukion. Reckless Love näki päivänvalon musiikkiluokkalaisten ystävysten perustamana keväällä 2001 ylioppilaskirjotusten jälkeiseen aikaan. Pojat tekivät sitkeästi omanlaistaan kasarihevimusaa, itse säveltäen ja sanoittaen.
Intohimo musiikkiin on tehnyt Pepen hommista helppoa, kun ei vain ole antanut itselleen muitakaan vaihtoehtoja. Välillä bändi on heittäytynyt tekemiseensä taloudellisella riskilläkin, ilman lupausta menestyksestä, uskoen omaan juttuunsa. Matkan varrella on ollut niin ylä- kuin alamäkiäkin. Silti Pepe on aina vienyt intohimoaan eteenpäin:
Ikinä ei oo ollu bäkappläniä, täysillä on menty. Kaikenlaista duunia tehden siinä sivussa, mutta musiikkiin oon käyttänyt kaikki voimavarani. Ei ole ollut vaihtoehtoja, ei ole ollut mielessäkään.
Pepe Reckless

Biisien syntyprosessi on Pepen intohimon ja intuition tuote. Biisi saattaa kummuta valmiina päästä, senkuin soittaa sen talteen. Välillä taas Pepe saattaa työstää yhtä biisä vuosikausia ja silloin tekemiseen on löydettävä intohimoinen periksiantamaton duunimotivaatio. Myös levykokonaisuuden tekemiseen vaaditaan kärsivällisyyttä: levyllisestä ei meinaa ikinä tulla valmista, aina löytyisi lisää hiottavaa. Silloinkin intohimo musiikkiin auttaa.
Pepe tarinoi viettäneensä bändin kanssa joskus treeniksellä öitäkin biisejä nikkaroimassa. Bändin solisti Olli Herman oli yhtenä aamuna nauranut Pepen viheltäneen unissaan!
Reckless Loven ensimmäisestä levystä on vierähtänyt jo 10 vuotta. Edellisen levyn julkaisun ja rundin jälkeen vuonna 2016 bändi jäi ensimmäistä kertaa viralliselle tauolle kokonaiseksi vuodeksi. Vetovoima musiikkiin pakottaa kuitenkin edelleen intohimon ääreen:

Ei hemmetti - se on niin iso osa omaa identiteettiä, musiikin tekeminen ja sen esittäminen, siinä tippuis omasta persoonasta osa pois.
Pepe Reckless
Tie on vienyt ympäri maapalloa Kuopiosta Japaniin, Britanniaan, pitkin poikin Eurooppaa ja Amerikkaa. Tuoreeltaan Reckless Love palasi kiertueelta Australiasta, jossa oli paljon erilaisia haasteita. Pepe kuitenkin kuvailee tilannetta, kun näki soundcheckissä ison kasan Marshall-vahvistimia lavalla:
Naamalle leviää sellanen pikkupojan hymy et jee, nyt kamat lauteille! Kaikki ympärillä pyörivä säätö vaan häviää. Kun pääsee ite asiaan, sitä vaan on zonessa.
Pepe Reckless

Lue myös muut intohimosta duuni -blogisarjan jutut tästä!